Sinä maalasit taulusi taivaanrantaa
kasvot innosta loistaen
Sinä mieleesi piirsit merta ja santaa
kankaan tyhjyyttä poistaen
.
Tuuli tarttui sun hiuksiisi vaaleisiin
säteet kasvoihis auringon
Sinä lisäsit syvyyttä sävyihin haaleisiin
sinä maalari tauluton
.
Tuli myrsky ja sateessa järisi maa
epäily huomisen
Liian usein hetket niin vaikeat saa
pilata luomisen
.
Kun on väreinä toivoa, haaveitakin
sekä ripaus unelmaa
voi maalata taulunsa sielussaankin
se kestää myös maailmaa
.
Sinä maalasit säteet kultaiset niin
kesän lämmön ja sydämen
Ja asetit taulusi sielusi huoneisiin
täyttäen tyhjyyden
...........................................................
Ken ymmärtää aatoksen yksinäisen
ken mietteitä hiljaisen eläväisen
Hän yksin kun istuu ja katselee
kun hiutaleet hankea peittelee
.
Hän muuriaan mieleensä rakentaa
hän panssarit sieluunsa asentaa
Et avautumaan saa häntä konsanaan
kun vuorautuneena on suojassaan
.
Ei ihmisten paljous iloa suo
vaan yksin ja yksin on joukossa tuo
joka itseensä sisälle sulkeutuu
ja joukkojen reunoille kulkeutuu
.
Hän nauraa ja toisia kannustaa
vaikka pimeys mieltänsä ahdistaa
Kun apua pyydät niin sitä myös saat
hän puolestas kääntää meret ja maat
.
Itselleen pyydä mitään ei hän
vaan ponnistaa kuohuissa elämän
puolesta minun ja koko maan
kunnes elämä pakottaa taipumaan
.
Niin monet ne itseään tykö tuo
ja itselleen mirhamit kullat suo
Mutta hän vain mieluummin katselee
kun lumi uusi taas hangille satelee
.
Jos lähelleen pääsisin kiittäisin
ja kädet käsiinsä liittäisin
Olet toiminut puolesta isänmaan
ja saapunut oon sua halaamaan
.......................................................
Huuto kuikan taas kiirii Koliman pintaa
ja vesi kirkas käy kylmänä rantoihin
Talvi viimeinkin keväälle tilaa antaa
kaikoten maihin pohjoisen mantuihin
.
Sulaa lumi ja vaippansa alta se näyttää
rauniot peltojen pientareitten
Täällä ne aukeitten reunoja täyttää
muistoina ahkerain raivareitten
.
Vedet halkovat mäkiä, töyräitä, soita
kaikkea saatu vain pikkuisen
Mutta silti on viljelty kunnaita noita
savupirtissä nokisen katkuisen
.
Täältä laskevat vedet ja sotkeutuu murteet
heimojen kieleksi yhteiseen
Täällä nähty on halla ja kestetty murheet
tartuttu petkeleen, kirveeseen
.
Leipä itsestään noussut ei isien reppuun
vaan töitä se teetätti tullakseen
Jälkensä työ jätti kasvoihin ja heppuun
sitä oli tehtävä elääkseen
.
Huuto kuikan siis kiiriköön Koliman pintaa
ja vesi kylmänä loiskikoon rantoihin
Täällä työlle ei joskus ole laskettu hintaa
kun on tartuttu yhdessä talkoihin
.............................................................
Sanomatta sanaakaan
vastaat ilmeeseeni vakavaan
Olemuksesi riemua on pullollaan
päivänpaiste saapunut on mummolaan
.
Ei estää sitä maailmassa mikään voi
kun papan sielu ilon kyyneliä soi
Vaikka kuinka maailmaa mä mittelin
nyt saanut olen arvokkaimman tittelin
.
Kun käskevämmin komennat sä APPA
silloin tottelemaan joutuu myöskin pappa
kesäpäivät muistoiksi vieden
Se surullistakin lie tavallaan
haikeaksi saaden mielen
.
Vaan elos ihmisen vaihtelee
joskus viikottain vuodenajat
Kun elämää tarkemmin katselee
on vaihtelut aivan samat
.
Kevät mielessä uuden alku on
kun tuleva ei ole varmaa
Silloin kylvää myös kylväjä pelloton
ja istuttaa ruusutarhaa
.
Kesä aikaa kasvun siementen
silloin kylväjä satoaan niittää
Valoon kulkea voi myös huomaten
hyvää kylväen hyvää myös riittää
.
Syksy mielessä jostain luopua saa
joka lämpöä, valoa antaa
Se on osana elämää, maailmaa
ja se uuteen yleensä kantaa
.
Talvi peittelee tunteet syksyiset niin
talvi jäätää ja muistoiksi tasaa
Surut, murheetkin peittyvät nietoksiin
kun mieli uutta jo matkalle kasaa
.
Joten saavuthan syksy ajallaan
kesäpäivät muistoiksi vieden
Silloin saapumaan pääsevät vuorollaan
ajat toisetkin ihmisen mielen
Taas hiljaisuus astuvi huoneeseen
kuin peitoksi kuluneen päivän
Jäi jälkesi pihaan niin lumiseen
kuin muistoksi ilomme häivän
.
Ne haihtuu kun sulaa lumi ja jää
kuin syksyinen aamuinen usva
Ne peittyy kun saapuu sateinen sää
vailla nähtävää tunnistusta
.
Vaan jäljet mi tallustit sydämeen
ne pysyvät siellä aina
Ne tallentui sieluni huoneeseen
ja sinne ei myrskyt paina
.
Niitä jälkiä varjellen suojelen
kuin kauneinta kangastusta
Ja kun muistojain hiljalleen selailen
on sydän tulvillaan rakkautta
.......................................................
Kylmä asteli sisälle huoneeseen
kuin kotiinsa konsanansa
Nojas ovehen puoliavoimeen
ja esitti asiansa
.
Missä paikka on sydämen lämpöisen
sitä voisin mä viilennellä
Missä sija on mielen niin avoimen
mulle turha on teeskennellä
.
Jäätyi seinät ja jäätyi ikkunatkin
viima kuljeksi mukanansa
Huurtui katot ja huurtui lattiatkin
melkein saavutti tahtomansa
.
Ja ennenkuin kaikki näin mennyttä ois
nousi isäntä pankoltansa
Lämpö sydämen karkoitti kylmyyden pois
viiman poisti myös tontiltansa
.
Ei jokainen hyvyyttä, lämpöä suo
joka kuljeksii huoneissasi
Joskus kylmyyden ystävä hyväkin tuo
jollet ole sä varuillasi
...............................................................
Pilvet kulkee kulkuaan
pitkin kantta taivaan
Taas hiljaa aivan istun vaan
ajatuksin vaivaan
.
Miksi valo katoaa
miks ei jää se ilmaan
Miksi varjoon peittyy maa
kun saapuu päivä iltaan
.
Miksi päivä ihmisen
ei ole monta vuotta
Niin lyhyt ompi aika sen
kuin oisi täällä suotta
.
Ihmeellinen taivas on
ja ihminen sen myötä
Tiedonjano loputon
kun teettää paljon työtä
.
Mut pilvet jatkaa kulkuaan
ne täältä muille maille
Vaik kuinka vaivaa aivojaan
jää vastausta vaille
..............................................................
Taas uuteen aamuun herätä mä sain
ja auringonnousu on täällä aarteenain
Niin kaunis ja lämmin on päivänavaus sen
ja kaikille meille se on yhteinen
.
Kun mulle noin loistat niin unohdan mä sen
voi joskus myös olla päiväin pilvinen
Nyt nauttia aion siitä mitä mulle suot
tuntea lämmön ja ilon jotka tuot
....................................................................
Jo sammalet peittelee raunion
ja metsä kasvanut päälle pellon on
Missä on he joiden työstä voi kiittää
missä käsi mi pellosta leivän niittää
.
Missä on mies joka metsän kaatoi
hän joka aamusta iltaan raatoi
Missä hän joka tehtyään raivion
myöskin peltonsa siihen kaskennut on
.
Missä nainen mi aamusta pitkään iltaan
hoiti torpan ja lapsensa painoi rintaan
Hän joka pirtin niin pienen kodiksi laittoi
hän joka miestänsä kotihin vartoi
.
Aika kiertänyt kehäänsä ikuista lienee
se maailmaa muutoksiin mukanaan vienee
Niin häilyvät muistot ja katoaa usvaan
harva kohdistaa huomion menneeseen tuskaan
.
Lakki kourassa seison mä laidalla entisen pellon
tapa kunniaa tehdä tälläinen mull on
Kyynel suolainen poskellain kulkuaan jatkaa
on aika taas ajassa jatkaa mun matkaa
.................................................................
Ympärilläin kuusten kuiske
tuoksu metsän puhtoisen
Oravien häntäin huiske
laulu rastaan, tiaisen.
.
Tänne johtaa askeleeni
sieluin tänne halajaa
Täällä täyttyy taipaleeni
mieleen rauha palajaa
.
Taivas katoks kaareutuvi
sammal peittää lattiaa
Tapion on täällä hovi
pirtti laajaks aukeaa
.
Kuinka usein istuksinut
kannon päällä täällä oon
Pitkin metsää kuljeksinut
polkuani kuusikkoon
.
Huoleni voin tänne jättää
surut tummat unhoittaa
Istuessa päällä mättään
kiire kauas kaikkoaa
kuin vapaaksi tahtoen
Se polttelee kasvojen pintaa
punan poskille loihtien
.
Sydän takoen rinnassa iskee
kuin moukari alasimeen
Toinen toista kun hellästi koskee
ihminen ihmiseen
.
Ja mä tartun sun käteesi hentoon
sormet toisiinsa liittäen
Ja me nousemme yhdessä lentoon
luokse tähtien kiitäen
.
Huulet huulia vasten painuu
hellästi suudellen
Kaikki mielestä kauaksi vaipuu
koko maailma kadoten
.
Ja minä kannan sut korkeelle tähtiin
loisteeseen auringon
Näin me rakkauden syttyvän nähtiin
alla kauneimman kuutamon
ääriviivat pirtille luoden
Se kajoaan luo yli kasvimaan
hangen keskelle loimuaan luoden
.
Takaa huurteisen ikkunaruudukon
näkyy liikahdus loimussa lieden
Tässä asunut vuosia mummo on
pihan periltä puitansa vieden
.
Selkä kyyryssä, koukussa polvet niin
pirtin puhteita yksin saa hoitaa
Kaihi tullut on silmihin sinisiin
silti arjet hän sisulla voittaa
.
Ei saapuneet, tulleet ei vieraisiin
ei lapset, ei lapsien lapset
Ei kädet pienet tarttuneet leipomuksiin
ei tullut mieleen harmajat hapset
.
Heitähän mummo vain odottaa
käsitöitänsä pirtissään tehden
Heille hän pullat nuo kohottaa
heille taittelee valmiiksi lehden
.
Puita uuniin hän itsekseen lisäilee
yksin kahvia kuppiinsa kaataa
Silti kuistille välillä vilkuilee
josko vieraita pihaan kaartaa
.
Ja yksin hän vuoteensa sijata saa
ja yksin pellin uuninsa sulkee
Ja yksin hän mökissään asustaa
ja yksin sen huoneissa kulkee
.
Ja joskus kun itsekseen muistelee
kyynel vierähtää poskella varmaan
Ja itse hän itselleen juttelee
tuossa pirtissä seinistään harmaan
.
Ja lumi nietostuu korkeisiin kinoksiin
valo ikkunan pimeyteen hiipuu
Uuni mökin on jäähtynyt sammuksiin
ja poissa on mummolta kaipuu
mummolan pöydän ääreen
Ja siihen se isäntä istahtaa
ja tervehtii mummoa ääneen
.
Ja taas töminää tossujen kuulla saa
ja tarinaa riittää varmaan
Ja kun tontilla isäntä tallustaa
mummo saanut on vierahan armaan
.
Ja onnea mitata millään ei voi
kun tossun töminä täyttää pirtin
Ja sydän mummon elämän riemua soi
kun luokseen saanut on rakkahan piltin
.
Ja vaikka vuodet ne vierii ja kasvattaa
vieden tossujas maailman tiehen
Voit ovesta mummolan koska vain tallustaa
lailla rakkaimman apulimiehen
kotiin sydämen
liekki kynttilän tunnelmaa tuo
.
Syliin lämpöiseen
kehtoon rakkauden
mielii väsynyt onnensa luo
.
Puna poskillaan
riemu rinnassaan
vasten rakkaintaan noin painautuu
.
Ihan hiljaa vaan
tässä olla saan
kiireet maailman pois unhoittuu
.
Olet ainoain
olet maailmain
sinun rintaasi painan näin pään
.
Sinä rakkaimpain
sinä armahain
tänne luoksesi kuulun ja jään
siihen kauneutta, lämpöä laittaa
Hän luottaa ja uskoo ihmisiin
tuottaa heille ei tahdo haittaa
.
Hän naulasi, muurasi, uuttakin loi
joskus myöhäiseen tummuvaan iltaan
Hänen laulunsa iloisna pirtissä soi
kun lankkuja ruuvasi siltaan
.
Ja aina kun jotain valmiiksi saa
hän mielessään luojaansa kiittää
Hän niin mielellään korjaa ja rakentaa
sitten kiitokseen kätensä liittää
.
Pirtti raikaa laulua kaikuen
laulu huoneissa matkaa taittaa
Ja joka nurkkaan talon rakkauden
hän palan sielustaan tahtoo laittaa
.
Ja käsi vihdoin kun aikaan valmista saa
hän kulkee luo rakkaansa armaan
Silmiin katsoen hellästi tunnustaa
vain sinä kauniiksi saat pirtin harmaan
.
Ilman sua ei pirtti tää lämpöinen ois
olis sisältään synkkä ja tumma
Ilman sua ei lauluni riemua sois
vailla sielua tekojen summa
Yksinään suolla näin seisovan sen
tuon hongan niin jylhän mut yksinäisen
Ja minne tahansa käännän mä pään
vain vaikeaa suota mä kulkea nään
.
Sen myrskyjä kestäneen nähdä voin
se nähnyt on usean aamunkoin
ja juurensa viisaasti kasvattain
se paikallaan seisoo jylhänä ain
.
Ken luoksensa pääsisi kulkemaan
kun neva silmäkkeineen täyttää maan
Ja aivan kuin tahtoisi yksin näin
se seisoa maailman tuulia päin
.
Metsä kaikonnut joskus läheltään lie
niinkuin helpommat seudut ystävät vie
Ja suojaten toinen toisiansa
myös viihtyy joukossa puinen kansa
.
Mut honka ei pelkoa tunne lain
se yksin on ollut ja yksin vain
se ottaa sen mitä annetaan
tuoden jylhyyttä soiseen maailmaan
.
Ja mä tutkailin paikkoja mielessäin
ne täyttänyt oon minä ystävilläin
Itse kestäisi en niinkuin honka tuo
jos paikat ystäväin täyttäisi pohjaton suo
se sydämestä majan saa
Ja joskus pelkkä katse sen
saa heikoks raavaan ihmisen
.
Se juovuttaa, se humaltaa
se vavisuttaa maailmaa
Ja joskus pelkkä voima sen
saa heikoks raavaan ihmisen
.
Se pyydä ei, se vaadi ei
se silti sulta syömmen vei
Ja joskus pelkkä puute sen
saa heikoks raavaan ihmisen
.
Se hurmaan saa ja lämmittää
se nuolin sielun lävistää
Ja joskus yksi nuoli sen
saa kukkaan kauniin rakkauden
repi sielua sijoiltansa
Ja myrsky kun iskevi ihmiseen
repii patsahat paikoiltansa
.
Koti sielun kun täytyy sisustaa
joskus vuosia rakennellen
Yksi järistys kaiken voi hajottaa
taulut nurkkiin ravistellen
.
Ei hiekalle kannata rakentaa
alajuoksua naulaten
Pitää perustus valaa ja vahventaa
kera rautojen, vartaitten
.
Ja silti niin pieneksi ihminen jää
kanssa voimien ikiaikain
Voi myrsky myös vahvimmat yllättää
kun sisään se saapuu varkain
.
Viisas sielunsa kallioon ankkuroi
sitten sisustaa pelkoa vailla
Ja luottaa et myrsky kun moukaroi
säilyy aarteensa omilla mailla
.
Ja silti niin pieneksi ihminen jää
kanssa voimien ikiaikain
Sillä myrsky tuo minne vain jäljittää
ja aina se saapuu varkain