Virpi Paananen päätti jäädä Pihtiputaalle

Joskus kummasti elämä kuljettaa. Virpi Paananen, os. Paananen, syntyi Turussa vuonna 1940 ja asui ja kävi koulut Kuopiossa. Isän syntymäkoti oli Pihtiputaan Muurasjärvellä, mutta yhteydet katkesivat mummolaan vanhempien erotessa. Muut sukulaiset olivat muuttaneet Tampereen seudulle kauan sitten. Vuonna 1967 Pihtipudas kutsui, kun puoliso Raimo Paananen sai rakennustarkastajan viran kotikunnastaan Pihtiputaalta. Tosin siinä vaiheessa nuori perhe asui Riistavedellä.

Aikojen päästä pihtiputaalaiset valitsivat Virpin Pihtiputaan Mummoksi, vuonna 2006. Kolme vuotta hän hoiti pestiä ja loppuajalla myös sairastunutta miestään. Kesällä 2009 puoliso kuoli. Hautajaispäivä osui samaksi kuin Mummon tehtävien luovutus seuraajalle, mutta Virpi Paananen ei halunnut siirtää sovittua Mummo-valinnan julkistuspäivää. Hän jaksoi käydä torilla pitämässä kiitospuheen kaudestaan ja toivottamassa seuraajan tervetulleeksi.

Kodin tyhjennyttyä ja luottamustehtävien vähennyttyä Virpi Paanasella oli harkinnan paikka. Toisaalta teki mieli muuttaa lapsuuden ja nuoruuden maisemiin Savoon, missä sukua on edelleen. Pihtiputaalla syttynyt kuoroharrastus ja muut harrastukset ja ystävät, tutut ja tyttäret perheineen painoivat vaa’assa myös.

- Kun itsellä on eri muistot lapsuudesta ja nuoruudesta, voi vain sujuvasti kuunnella isomman joukon muistellessa mitä Pihtiputaalla on ollut heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Olen heille vähän kateellinen. Olen kuin evakko. Ihan kuin ei olisi entistä elämää ollutkaan. Kukaan ei jaa täällä minun muistojani. Voin oman muistoni kertoa, mutta se ei ole yhteinen. Pieni vieraudentunne siinä sen vuoksi joskus on. Harkitsin muuttoa, mutta päätin sittenkin jäädä tänne, Virpi Paananen kertoo.

Virpin muistoihin Kuopiosta kuuluu kiinteästi Pikku-Pietarin piha, jota vastapäätä hänen kotitalonsa sijaitsi. Siellä hän tapasi myös Raimon, kun perhe otti vuokralaisiksi kaksi opiskelijapoikaa.

- Toinen heistä oli Raimo. Hän aina nauroi, että meidän juttu jäi angiinan jälkitaudiksi. Rami oli nimittäin sairaana ja annoin hoivaa, Virpi hymyilee.

Tyttären kissa käy mummolassa aamupalalla

Paanasten tyttäriin he lukevat myös Virpin sisarpuolen, koska Virpi on käytännössä ollut hänelle äidin roolissa. Mummona Virpi on yhteensä yhdeksälle ja seuraavaakin polvea on jo kymmenen. Osa jälkipolvesta asuu aivan lähellä, näköyhteyden päässä.

- Tyttären kissakin käy minun luona joka aamu. Hyppää ikkunalle ja pyytää päästä sisälle. Syö sitten aamiaisen minun kissani kupista ja jatkaa matkaansa. Joskus oma kissa ei välitä, joskus tassu heilahtaa, Virpi nauraa.

Pihtiputaan Mummon kaudestaan Virpi muistaa erityisesti digiboksien tulon.

- Kävin silloin televisiomastossakin Ilosjoella, kun Möttösen Markku teki ohjelmaa. Avokori ja hyvin pieni jalkatila, keskellä tuloaukko koriin, sillä noustiin mastoa ylös. Kolmannen kerroksen korkeudella sanoin, että tämä korkeus riittää minulle. Oli vähän hurja kokemus!

- Oli siellä Ilosjoen asemalla valtavat yksiköt ja erikoisosaamista ihmisillä, jotka jäivät sitten pois. Muutokset vaikuttavat moneen asiaan.

Pois jäi myös 40-vuotinen harrastus Naiskuorossa, kun kuoro loppui kuoronjohtajien Raivo ja Eda Korgemäen Viroon paluun myötä.

- Muissakin kansalaisopiston piireissä olin ollut, mutta en kaipaa enää säännöllisiä lähtöjä ja aikatauluja.

Pisimmän uran ansiotyössä Virpi Paananen teki koulusihteerinä toimien myös kaupallisten aineiden opettajana. Hän oli myös monissa luottamustoimista, esimerkiksi lautakunnissa, KTV:ssä ja Pohjola Nordenissa. Tehtävät vaihtelivat jäsenyyksistä puheenjohtajan ja rahastonhoitajan sekä sihteerin tehtäviin.

Kaiken muun ohessa Virpi Paananen myös opiskeli avoimen yliopiston arvosanakokonaisuuksia.

- Välillä ajattelin, että jätän kesken. Oli englanninkielistä materiaalia ja yritin siitä saada selvää sanakirjan kanssa. Tytär sanoi, että et kyllä lopeta, ja jatkoinkin sitten. Perheen tuki oli tärkeää.

- Ramin kanssa matkailtiinkin, käytiin 16:ssa eri maassa. Kiinan muurilla oltiin kerran 50-vuotissynttäreillä lasten ostamalla lahjamatkalla, tyttären asuessa Englannissa käytiin siellä jonkin kerran ja Afrikassa käytiin sen verran, että Tunisiassa. Aika usein kotiin palattaessa tuli mieleen, että moni asia on Suomessa hyvin.

Juttelut muiden kanssa ovat tärkeitä jaksamiselle

Nykyään Virpi Paananen on kunnan seniorityöryhmässä mukana. Ryhmä järjestää erilaisia tapahtumia. Harrastuslistalle kuuluu myös neulominen ja eräänlainen ystävätoiminta. Virpi Paananen on aiemmin käynyt SPR:n ystävätoiminnan kurssin, mutta nykyiset kyläilyt ovat toiselta pohjalta.

- Käyn mielelläni sellaisten ihmisten luona ”ropisemassa”, jotka eivät itse pääse helposti lähtemään kylään. Kovasti itsekin toivoin aina kävijöitä, kun Rami sairasti. Siitä saa aina muitakin ajatuksia itselleen. Usein me vain arkaillaan käydä kyläilemässä sellaisessa tilanteessa.

Puolison kuoleman jälkeen edessä oli uusien asioiden opettelua. Naapuritkin ovat onneksi auttaneet, esimerkiksi lumitöissä.

- Yksin jääminen oli tietenkin iso muutos. Rami teki usein ruokaakin, niin että tunsin jääneeni melkein heitteille. Ruuanlaitto ei ole ollut minulle koskaan mikään intohimo.

- Piti myös opetella kiinteistöasioita. Toimiiko lämmitys? Kun laitoin pitkästä aikaa ensi kerran saunan päälle, huomasin saunomisen jälkeen myöhemmin, että sauna oli edelleen päällä. Seinäkin oli jo polttavan kuuma. Mietin, mitä teen. Keksin sitten, että kiukaalle täytyy olla sulake. Avasin sulaketaulun, jota en ollut ikinä ennen katsonut. Aprikoin sammutanko sähköt koko talosta.

- Sain asian kuitenkin hoidettua. Soitin seuraavana päivänä sähkömiehen käymään ja kuulin, että ihan oikein kiuas kuitenkin toimi. Oli se minulle kuitenkin iso säikähdys, Virpi Paananen muistelee.

Sukupuut kasvavat kauniina

Sukututkimus oli pariskunnan rakas ja paljon aikaa vievä, yhteinen harrastus. Etenkin Raimon sukutietoutta kertyi vuosien aineistonkeräyksellä paljon.

- Yhdessä keräsimme tietoja ja saimme niitä muiltakin. Rami sitten piirsi ja tekstasi niistä sukupuita. Niistä on paljon helpompi hahmottaa, kuka on kenenkin kanssa samaa sukupolvea tai mitä kautta sukulaisuus on kuin luetteloista, Virpi Paananen kertoo ja nostaa esiin valtavan kauniita, kartongeille piirrettyjä sukupuita.

Suurin sukupuu on kuin koulun kartta ennen vanhaan, rullalle käärittävä ja auki ollessaan seinän täyttävä.

- Mietin nyt aineistojen luovuttamista johonkin yhteiseen arkistoon. Olen alkanut järjestellä niitä selkeisiin järjestyksiin. Mutta iltaisin neulon. Televisiota katsoessa ei osaa olla tekemättä mitään, Pihtiputaan Mummo Virpi Paananen naurahtaa. Huhtikuun alkuun mennessä on tämän kevään tuotoksena valmistunut jo viidet villasukat ”siinä sivussa”.

Tuija Siidorow 4 / 2017