Saunassa on synnytty, kun kätilöitä ei ollut joka kylässä. Saunassa on saatettu elää, kun karjalaisevakot tulivat asutustiloille ja aloittivat elämän ja kodin rakentamisen alusta. Saunassa on parannettu tauteja tervan ja viinan kanssa. Sauna on palvauspaikkana ollut myös keittiö aikana ennen kiuasmakkaroita. Ovatpa siellä miehet saattaneet keitellä myös miestä väkevämpiä aineita.

Sauna on Pihtiputaan mieskuoron tahdittamassa laulunäytelmässä Sauna myös paikka, jossa kaksi nuorta miestä oppii kunnioittamaan vanhoja perinteitä, naapurin huolenpitoa ja läppäritöntä elämää luonnon keskellä. Näytelmä alkaa kuoron kappaleella. Näytelmäosuuksien mukana etenevää tarinaa säestetään ja tunnelmaa avataan ja tarkennetaan sauna-aiheisilla lauluilla.

Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus ovat opettaja Pekka Salmisen käsialaa. Hänen kynästään ovat peräisin kappaleiden Sauna, Toivon sauna ja Yksinäinen sauna sanoitukset. Hän vastaa myös Löylyä lissää -laulun räppiosuuksista.

Pääosissa olevat nuorukaiset, pihtiputaalainen Riku Salminen ja viitasaarelainen Ville Räihälä suoriutuvat puheosuuksistaan luontevan sujuvasti. Ilmaisutaitokursseilla ja aiemmissa teatteriprodukstioissa mukana ollut konkari, ilmeikäs ja varma Riku Salminen pääsee näytelmän vuorosanoissa kehutuksi isänsä poikana, pihtiputaalaisena Makena. Käsikirjoittaja Pekka Salmisella on tilannetajua, kun hän on poikansa huomioinut vuorosanoissa.

Teatteriharrastuksen alkuvaiheessa pääosaan päässyt Räihälä ei hänkään häpeile roolissaan: lavalla oleminen helsinkiläisenä Krisuna on luontevaa.

Vanhat konkarit, Löyly saunanhenki Pekka Salminen ja Santeri-saunatonttu Jouni Varis ottavat tilan ja tilanteen haltuunsa omissa rooleissaan. Molemmat ovat mukana myös kuoron lauluissa, joiden ohjauksesta ja pääosasta sovituksia vastaa varmaotteinen kuoronjohtaja Helena Lehmuskero, joka tarttuu löylykauhan varteen johtaessaan Savusaunarokkia.

Sujuvuuden ja kiltteyden - Make-pojan seksuaaliset kokemuksetkin saadaan kerrottua perunoiden hakemisen avulla - lisäksi näytelmä on tyylitelty lavasteiden ja tehosteiden osalta. Sauna tulee korjatuksi lautojen vaihdolla, ja saunan löylyissä istuessa savukone ja äänitehosteet saavat kokonaisuudesta huolitellun.

Esityksiä on vain neljä. Ensi-ilta oli lauantaina 20.8. Toinen esitys on samassa paikassa Pihtiputaalla Putaanvirran koululla sunnuntaina 21.8. klo 14.

Kolmas esitys on Viitasaarella Suovanlahdella la 27.8. klo 14. Viimeinen esitys on Pyhäsalmessa su 28.8.

Sauna-aiheinen näytelmä alustaa itsenäisyyden juhlavuoteen, onhan sauna niin suomalainen asia. Suomen Saunaseura täyttää nimittäin ensi vuonna 80 vuotta, kun Suomi juhlii satavuotisuuttaan.

Perjantaina 22. heinäkuuta Viitasaarella vieraili Egotrippi. Olen kuunnellut yhtyettä 20 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti: Se on tosi jees. Olin kuitenkin ensimmäistä kertaa kuuntelemassa sitä ihan livenä. Itse asiassa bändikin oli kertomansa mukaan ekakertalainen Viitasaarella esiintymässä; paikallisella Abcilla ovat pysähdelleet kuulema useasti, kuten niin monet keikkalaiset pohjoisen ja etelän väliä ajaessaan.

Kun jotain asiaa odottaa oikein kovasti, viime hetkellä saattaa iskeä paniikki. Kun bändiä odotettiin jo lavalle astuvaksi, kävin lavan edessä säätämässä kameraani ja hätäilin, etten kestä, jos surumieliset laulut alkavatkin väsyttää ja keikan jälkeen onkin
vain typertyneen tyhjä olo, kun huomaan, että minusta on tullut niin iloluonteinen ja mukavuudenhaluinen, ettei minusta enää ole
yhtyeen haikeiden kappaleiden kuuntelijaksi.

Kerrohan, mistä mustat varjot nuo, aina jostain tiensä minun luo, tuntuvat löytävän...

Tai jospa soittavatkin vain uutta musiikkia eivätkä mitään niitä ihanuuksia, joita on pitänyt soittaa tauotta ja miljoonaan kertaan, laulaa Singstarissa ja miettiä, miten joku osaakin tehdä sanoituksia, jotka niin tuntuvat kolahtavan omaan elämään. Niin kuin vaikka Asfaltin pinta.

Unihiekkaa on kappale, joka saa minut hitaudellaan tulisille hiilille joka kerta. Se soi radiossa, kun opinnot olivat tukahduttavasti kesken, gradua kirjoitettiin ja tekemistä olisi ollut mutta jälkeä ei tahtonut syntyä. En voi kuunnella sitä ilman lievää hyperventilaatiota ja sydämentykytyksiä. Onneksi se tuli vasta uusien kappaleiden jälkeen, kun ruvettiin hivuttautumaan kohti vanhempia klassikoita.

Älä koskaan ikinä -kappaletta on laulettu lasten kanssa suuttumisen vastaisena lauluna, ja siihen se oli karata myös keikalla mukana laulaessa.

Olipas heti aloituksesta ihana muistaa, että tykkää yli kaiken jostakin musiikista, koska sen tekijät panostavat sanoituksiin. Että yhtye kuulostaa hyvältä, koska siinä on erinomaisia soittajia. Että kappaleiden melodiat jäävät mieleen. Että haikeissakin lauluissa on toivoa ja valoa. Ja huumoria:

Että kappaleissa on jekkuja ja yllätyksiä. Että rupesin tykkäämään Rin tin tin -laulusta vasta Egotripin versiona. Että tykkää musiikista, eikä tiedä höykäsen pöläystä yhtyeen soittajista, paitsi sen, että ovat tehneet muun muassa Jonna Tervomaalle kappaleita.

Yhtyeen toisen perustajan, laulajan ja urkumestari Mikki Kausteen taustoittavat juonnot tekivät lauluille sen, mikä sai sanat nousemaan mutusta korkeampiin sfääreihin ja yleisemmälle tasolle. Ja tulihan sieltä aloitteleville populaarimuusikoille vinkkejäkin, kun sanat sattuivat menemään väärässä järjestyksessä Polkupyörälaulussa.

Älä mieti lavalla. Tee. Jos kitara ei olekaan vireessä, lisää säröä.

Radiot alkavat olla niin jumiutuneita samoihin kappaleisiin, että livekonsertit ovat paikkoja tutustua uusiin artisteihin. Esimerkiksi vasta Chisun keikan jälkeen rupesin kuuntelemaan häntä enemmän. Muskan keikan jälkeen rupesin lukemaan hänen haastattelujaan. Antti Tuiskun haastattelun jälkeen yritin mennä keikalle, mutta liput pitikin antaa lapsille.

Egotripin keikan aloitti Uusi aika. Minulla se taisi alkaa siinä keikan aikana. LevykauppaaX piti syöksyä. Youtube-linkit toimivat onneksi puhelimessa myös mökkimaastossa. Kamerahan meni konsertista niin sekaisin, että pitää ostaa aivan uusi kamera. Viitasaari-Areenalla olen yrittänyt konserteissa käydä, lupasin itsekseni pistäytyä myös ulkoilmakonserteissa vähän ahkerammin. Hyvä on, katselin myös Egotripin seuraavia keikkapaikkoja.

Löydätte muuten kappaleita Youtubesta hauilla Mustat varjot, Unihiekkaa, Älä koskaan ikinä, Asfaltin pinta, Polkupyörälaulu ja Uusi aika. Hehkulamppu-iloittelusta on napattu otsikko :)

Tiistaina 5. heinäkuuta se alkoi, Viitasaaren vuoden kulttuurein viikko eli Musiikin aika. Avajaiset ovat perinteisesti tapaus, joka täyttää kirkon. Ja avajaisohjelman erikoisuuksia odotetaan. Yhtenä vuonna puhetta riitti esimerkiksi avajaiskonsertin kuusista, joita kirkossa hätyyteltiin mottorisahan kanssa. Onhan ohjelmistosta monta muutakin legendaa oksien katkomisineen ja koskessa ongenvavalla orkesterin johtamisineen varmasti liikkunut vuosien varrella.

Avajaiskonsertin lisäksi festivaalit pysyvät hengissä kaikella uudella ja vähän erikoisella. Tänä vuonna mukana oli traktorinkokoisia soittimia. Saksalainen yhtye Musikfabrik toi mukanaan Harry Partchin uudelleenrakennetut instrumentit, niille sävellettyä uutta sekä alkuperäistä musiikkia.

Käväisin kuuntelemassa Helsingin kamarikuoroa, joka esitti viisi kantaesitystä Einojuhani Rautavaaran sävellyskilpailun finaalikappaleista. Suomen ainoa ammattilaulajista koostuva kamarikuoro oli kirkossa edessä, mutta jakautui esimerkiksi kisan voittajan, thaimaalaisen Patiparn Jaikampanin Jaya Gatha -teosta esittäessään neljään ryhmään kirkon edessä, takana sekä molemmilla sivuilla. Kilpailun luonteeseen kuuluu kokeileva musiikki, joten äänteistä ja tavuista sanoiksi kiinteytyneet äänet kiersivät kuoron mukana ympyrää kuin formula-auto kilparadalla.

Kilpailu varmasti jatkuu, mutta 27. heinäkuuta kuulimme uutisen, että säveltäjä Rautavaara oli kuollut. Viitasaarella hänen puolisonsa Sini Rautavaara oli mukana palkitsemassa kisan parhaat.

Yleisössä oli todella paljon säveltäjiä ja musiikin ammattilaisia, totta kai. Nuoria paikkakuntalaisia vähemmän, vaikka esimerkiksi lukiolaiset saavat yhden konserttilipun koulultaan lahjaksi. Mutta kyllä siellä mummolasta tulleita vanhoja pariskuntia oli myös mukavasti paikalla. Paikallislehti kertoi, että muun muassa festivaalin rahoitus on herättänyt Viitasaarella keskustelua paikallisessa päätöksenteossa. Muun muassa entinen kansanedustaja on kuulema ollut valmis rahoittamaan tapahtumaa, kunhan hänen ei tarvitse itse siihen osallistua. Kaupungin vuosibudjetissa eurot ovat minusta menneet hyvään tarkoitukseen. Jos Viitasaari tuo monelle mieleen nykyisen kansanedustaja Hakkaraisen, kyllä siitä tiedetään myös nykymusiikkitapahtuma.

En ole itse mikään musiikkitietäjä, kuluttaja kyllä. Kuuntelen ja laulan mielelläni, vähän osaan soittaa pianoa nuoteista ja aika monesta asiasta saan kiinni korvakuulolla. Mutta se popmusiikin jytke, jota kuuntelen mieluiten ja eniten, pitää epäilyjeni mukaan dementiaa loitolla vain rutiinin verran. Ei ole pitkä aika, kun taas julkaistiin uusia tutkimuksia musiikin hyvistä vaikutuksista aivoihin. Epäilen joka tapauksessa, että kuulijana oman mukavuusrajan yli meneminen pitää aivot virkeinä.

Uuden musiikin ymmärtäminen oikein syvällisesti vaatisi varmaankin muusikon taitoja ja musiikkitieteilijän näkemyksellisyyttä, mutta ihan tavalliselle lauleskelijallekin on terveellistä yrittää kuuunnella ja miettiä, mitä kuulee.

Eikä taiteen tarkoitus ole ainoastaan tulla liian tarkkaan tulkituksi ja ymmärretyksi. Sehän on myös sitä tunteisiin ja olotiloihin heittäytymistä, uuden kokemista.