Ihmisten auttamishalu kasvoi korona-aikana

Anna Suihko (vas.) ja Susanna Suski Loitokari ovat todenneet, että moni tarvitsee toisen ihmisen konkreettista apua usein kiireisesti selvitäkseen pahimman kriisin yli. He auttavat toimimalla ylläpitäjinä Facebookin yhdessä auttajaryhmässä.

Monilla ihmisillä on vahva empatiakyky ja halu auttaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että sosiaaliseen mediaan on syntynyt ryhmiä, joissa autetaan toinen toista, usein tuntematonta. Ryhmissä kohtaavat avuntarvitsijat ja avuntarjoajat toisensa suoraan.

Facebookissa on useita avustusryhmiä, jotka toimivat joko paikallisesti tai valtakunnallisesti, ympärivuotisesti tai esimerkiksi joulun alla. Ryhmien ylläpitäjät pitävät ”kuria ja järjestystä” ja ovat toiminnan johtajia. Ylläpito ja avustustoimintaan liittyvä organisointi vievät paljon aikaa. Ryhmien ylläpitäjät ovat tavallisesti tavallisia ihmisiä, jotka tekevät tehtäväänsä vapaaehtoisesti ja palkatta. Hyvän tekeminen kuitenkin palkitsee hyvällä mielellä.

Yksi tällainen ryhmä on Autetaan toisiamme <3, jossa on lähes 4400 jäsentä. Ryhmässä autetaan vähävaraisia pääosin ruoka- ja hygienialahjoituksin, mutta joskus joku auttaa pahaan rahatilanteeseen joutunutta perhettä tai yksinäistä maksamalla vaikka jonkin hänen laskuistaan.

Viestit nostivat kyyneleet silmiin

Ryhmän perusti helsinkiläinen Anna Suihko pari vuotta sitten siskonsa kanssa.

- Ideana oli, että kierrätetään vaatetta sillä ajatuksella, että toisen roska voi olla toisen aarre. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun aloimme saada viestejä, että voiko ryhmässä pyytää apua ruokaan. Päätimme kokeilla, Anna Suihko kertoo.

- Mitä lähemmäs joulua tulimme, sitä suurempi alkoi olla viestitulva. Oli perheitä hädässä: Äidit, isät, jotka miettivät, pitääkö joulupöydässä tarjota purkkihernekeittoa, kun rahat eivät muuhun riitä. Oli lapsia, jotka toivoivat edes sitä yhtä joululahjaa, niitä uusia alusvaatteita. Silloin mä mietin, että kuinka p*****lään on Suomen sosiaaliturva. Ajattelin myös, että jos minä tällä työllä voin edes muutamalle lapselle saada edes sen yhden mieleisen joululahjan ja jouluruuan pöytään, niin kyllä teen kaikkeni!

- Kun niitä perheiden viestejä luin, ja itkin lukiessani, päätin yrittää löytää meidän ryhmään auttajia. Alussa kävin itse omasta pussistani kaupassa, mutta ongelmaksi nousi, että millä oikeudella päätän, ketä autan. Avuntarpeessa oli niin moni. Mutta me kasvoimme ja saimme joukkoomme ihania ihmisiä, jotka auttoivat myös. Saimme mukaan myös muutaman yrityksen. Muistaakseni ensimmäisenä jouluna saimme 24 perheelle melkein täydellisen joulun. Päätimme, että ryhmä saa kasvaa. Melkein koko Suomeen olemme nyt laajenneet ja meillä on mukana huippuihmisiä, joilla on iso sydän, Suihko iloitsee.

Hän on itse neljän lapsen äiti ja työskentelee ravintolapäällikkönä, tosin tällä hetkellä hän on lomautettuna. Ryhmään hän käyttää sen ajan, mitä omalta perheeltä ehtii. Ylläpidossa hänellä on kaksi muuta naista apuna, Nana ja Suski.

Väärinkäyttö estetään

Väärinkäyttäjiäkin saattaisi ryhmään ilmaantua. Siksi ylläpito vaatii avunhakijoilta todisteet vähävaraisuudesta. Yleensä todiste on päätös toimeentulotuesta, jonka hakijat lähettävät omasta tahdostaan.

- Onneksi meidän ryhmässä on ollut vain muutama väärinkäyttöyritys. Meidän tarkoituksemme on saada akuuttiapu perheille tai yksinäiselle, ei elättää heitä. On hienoa, jos pystymme auttamaan ainakin hetkellisesti pahimman yli.

- Me ylläpitäjät toivomme, että apu menisi ruokana ja muuna materiana, mutta auttajat päättävät itse, missä muodossa apu menee.
Lahjakortitkin ovat suosittuja. Meillä ei ole rahankeräyslupaa, joten rahaa emme kerää, Suihko sanoo.

Susanna Suski Loitokari tuli ylläpitäjäksi oltuaan ensin ryhmän jäsen. Hän on nurmijärvinen 30-vuotias turvallisuusalan opiskelija.

- Kaikki auttaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Siksi hakeuduin tähän ryhmään, Loitokari kertoo.

- Ihmisiltä löytyy auttamismieltä todella hyvin. Kaikki ”seinäperheet” eli avunhakijat, joiden avuntarve on julkaistu ryhmän Facebook-seinällä, ovat saaneet ainakin vähän apua. Nyt koronaepidemia näkyy ryhmässä todella vahvasti. Avuntarvitsijoita on koko ajan jonossa.
Korona-aikana ei ole ollut sellaista hetkeä, etteikö olisi yhtään hakemusta. Ylläpidossa piisaa nyt töitä tuplaten aiempaan verrattuna, Susanna Loitokari sanoo.

Ryhmän sisällä on viestiketju myös perinteistä vaatteiden tai esimerkiksi urheiluvälineiden vaihtoa varten. Siinä voi kysellä tarvitsemaansa tai tarjota esimerkiksi omilta lapsilta pieneksi jääneitä, vielä hyviä vaatteita tai vaikka leluja tarvitseville.

Avuntarpeelle on monta syytä

Avuntarpeen takana on monia syitä. Tavallisimpia ovat perheen huoltajan tai huoltajien työttömyys tai vakava sairaus, josta aiheutuu esimerkiksi hoito- ja lääkekuluja samalla, kun palkka jää saamatta. Myös lasten sairastaminen tai vammaisuus voi suistaa perheen talouden tiukalle. Monelle työssäkäyvälle on yllätys, miten niukkoja yhteiskunnan tuet ovat, kun epäonnisuutta on ehtinyt olla jonkin aikaa.

Ihminen voi kuitenkin auttaa toista, vaikka yhteiskunta ei siihen aina pystyisi.

TS 5/2020

Panu Kaila: Hirsien eroilla on tosiaan väliä

Hirsirakennukset aloitetaan vahvoilla ja kestävillä täysillä hirsillä, ei halkaistuilla. Siitä seuraa se, että kivijalassa on oltava kaksi eri korkeutta. Tämä on yksi esimerkki asioista, joita nykyrakentamisessa Suomessa on vaikea ymmärtää ja toteuttaa. Hirsirakentamisen asiantuntija, arkkitehti SAFA Panu Kaila vieraili puhekulttuuritilaisuus Arvon päivillä Viitasaarella taideateljee Tuulensuussa puhumassa otsikolla ”näkökulmia suomalaiseen hirsirakentamiseen”. Hänen näkökulmansa ravistelivat vahvasti joitakin tällä hetkellä vallitsevia rakentamiskäytäntöjä.

Sillä on väliä, milloin puu korjataan metsästä rakentamiseen ja mitä puuta missäkin rakentamisessa käytetään. Puuyksilöilläkin on eroa, sillä toisessa on ydinpuuta enemmän kuin toisessa.

”Kuusi ei ime vettä, mutta mänty on märkä sateen jälkeen, se imee vettä itseensä”, Kaila selvitti perusteita ja avasi asiaa puiden
solutasolle asti.

Kuusi soveltuu lattioihin ja kattoihin. Esimerkiksi päreitä tehdään paljon männystä, jota on helpommin saatavissa, mutta kuusipärekatto on parempi.

Suuria laatueroja

Ylipäätään laatuerot melkeinpä kaikessa puutavarassa ovat Suomessa Kailan mukaan suuret. Hänen mukaansa suomalainen ostaa halpaa, kun saksalainen vaatii laatua ja maksaa siitä. Siksi Suomessa rakennetaan nykyään paljon ”höttöpuusta”, jossa puun tiheys eli paino on huono.

Panu Kaila ei tykkää myrkyistä. Ennemmin kannattaa maksaa laadusta, ettei rakennusta tarvitse käsitellä raskailla aineilla. ”Valtteja” hän ei taloonsa laittaisi. Käsittelemätön puun pinta hengittää. Jos pintaan tulee aluksi hometäpliä, Kailan mukaan ne voi pestä pois, jos haittaa. Aikanaan pinta lakkaa näin käyttäytymästä. Senhän näkee vanhoista hirsirakennuksista.

”Keittomaali on hirveän hyvä ulkopintaan. Maitomaali on yhtä hyvä, mutta sitä ei tarvitse keittää”, Kaila kertoi.

Hän oli huolissaan siitä, miten EU vaatii maalien kestoksi viisi vuotta. Siksi purkeissa myytäviin maaleihin lisätään säilöntäaineita. Niitä lisätään kuitenkin ehkä niin vähän, ettei niitä tarvitse tuoteselosteessa mainita eivätkä ihmiset siis edes tiedä mitä käyttävät. Kailaa huoletti, mitä nämä aineet tekevät ihmisille ja etenkin lapsille, sillä tutkimustietoa ei ole tarpeeksi. Osa aineista on keinotekoisia, joita ei esiinny luonnossa.

Liimahirrestä hän totesi sen olevan ”nykyajan kotkotuksia”. Tuomion saivat myös mineraalivilla ja alipaineilmanvaihto. Painovoimainen ilmanvaihto toimii Kailan mukaan täysin. Koneellista ilmanvaihtoa eivät käytännössä tarvitse kuin niitä tekevät ja myyvät firmat. Hän heitti kuulijoille kysymyksen, miksi nykytalot ovat epäterveellisiä, kun ennen talot eivät olleet.

Syvälle maaseudulle Pasalan kylään, pitkää hiekkatietä pitkin, oli Tuulensuuhun tullut Panu Kailaa kuulemaan ennennäkemättömän runsas kuulijajoukko. Arvon päiviä on järjestetty jo vuosia, mutta koskaan ennen ei väkeä ole ollut yhtä paljon. Kuulijat kuuntelivat tarkalla korvalla, mitä talotohtorina tunnetulla Kailalla on sanottava.

Katoaako hirsitietämys?

Kaila muistutti, että uuden hirsirakennuksen pitää antaa laskeutua kolme vuotta. Ennen vanhaan se tiedettiin ja esimerkiksi lautaverhoilua ei laitettu sen vuoksi heti paikalleen.

Hänellä oli runsaasti muitakin käyttökelpoisia vinkkejä hirsirakentajille. Hirsihistoriakin tuli tiivistetysti käsiteltyä. Tiesittekö esimerkiksi, että ennen hirret valikoitiin talvimetsästä yksitellen? Rakennus koottiin ehkä lähimmän järven jäällä valmiiksi ja vasta sitten hirret kuljetettiin rakennuspaikalle. Järven jäällä oli järkevää rakentaa, sillä pohja oli suora ilman sen kummempia mittailuja.

Myös huonoja esimerkkejä hirsirakentamisesta nähtiin ja seinälle heijastettuina nähtiin. Valtakunnallisesti tunnetuissakin rakennuksissa on alkeellisia virheitä. Eipä se hyvää kuvaa Suomen hirsirakentamisosaamisesta anna ulkomaisillekaan vieraille. Kuulija tuli hämmästyneeksi siitä, miten huonosti ehkä sittenkin laajalla tasolla hirsirakentamisen saloja nyky-Suomessa tunnetaan, vaikka puu on ollut maan vihreä kulta.

Tuulensuu itsessään on moderni hirsirakennus. Sen Kaila luonnehti edustavan erittäin korkeatasoista ja hyvin toteutettua hirsirakentamista.

TS 7/2018








Arkkitehti Panu Kaila kertoi muun muassa puulaatujen eroista.